Rööpne EST

Kuvien © enma
NIMI: Rööpne EST
LEMPINIMI: Rölli
SÄKÄKORKEUS: 153cm
SYNTYNYT: 13.10.2000, reaali
ROTU JA SKP: eestinhevosruuna
i. Pime EST
yleispainotteinen 150cm eestiläisori, rauhallinen ja mukava käsiteltävä
|
VÄRI: ruunivoikko
PAINOTUS: kouluratsastus
KOULUTUSTASO: heB, re: 80cm, me: 50cm
KASVATTAJA: Ülle Hutsve, EST (tuonut enma)
OMISTAJA: Matto, Huopamaa
e. Ni Uduvine
yleispainotteinen 145-senttinen mukavan luonteen omistava harrasteratsu
|
|
Röllin historia tuntuu olevan hämärän peitossa vähän kaikille. Kun Huopamaan talli ammotti vielä tyhjyyttään, puskaradio lennätti korviini tiedon erään tutuntuttuni myyntitallista, josta sai kuulemma sopuhintaan hevosia ja poneja. Olisi ollut haaskausta jättää tilaisuus käyttämättä, joten kaasutin myös hevostietämystä omaavan ystävättäreni kanssa paikan päälle. Tallissa oli sillä haavaa kymmenen hevosta. Valehtelisin, jos väittäisin, että Rölli kiinnitti huomioni ensimmäisenä, mutta lopulta istuin kuitenkin pienen eestiläisen selässä ja olin valmis ottamaan ruunan koeajalle.
Rölli on vähän yksinkertainen hömötiainen mutta kuitenkin tavallaan erittäin suloinen. Ruuna näkee mörköjä ja leijonia vähän joka puskassa ulkona ollessaan ja tarvitsee määrätietoisen mutta rauhallisen ihmisen käsittelijäkseen. Tallissa ruuna on lutunen ja muistuttaa hieman jotakin muulieläinä roikkuvine korvineen ja raukeine silmineen, sillä sisätiloissa se ei jaksa aktivoitua terpeeksi tarkkaillakseen mahdollisia pelottavia otuksia.
Hoitaessa ruuna on, kuten sanottu, täysin rauhallinen ja joskus jopa erehdyttävän pystyynmuumioituneen oloinen. Harjatessa otus lerputtaa korviaan sivulle ja pääasiassa torkkuu seisaallaan. Ylettömästä hyörimisestä ja pyörimisestä ruunan kauneusunet häiriintyvät ja siitä tulee hieman ärhäkkä, mutta rauhallisin ottein Rölli on oikein mukava - ja rauhallinen - hoitaa. Ruuna tottelee käskyjä ja väistää ihmistä, tosin yleensä hyvin hitaasti ja vastahakoisesti. Rölli antaa harjata kiltisti mutta vikuroi hieman kavioita ottettaessa.
Varustaessa muuten lupsakka, mutta muuttuu seisovaksi ilmapalloksi jos kuvioihin astuu ponin mielestä maailman inhottavin kapistus - satulavyö. Jujuna on odottaa, että Röllin on pakko hengittää ja laittaa vyö sitten kiinni. Yleensä ruuna on tosin niin ovela, että satuvavyötappelussa kestää melko kauan jos halutaan päästä ratsastajan kannalta toivottuun lopputulokseen.
Taluttaessa Rölli töpöttelee vieressä suhteellisen kiltisti, pelästyessään jotain seuraa kuitenkin muutama laukka-askel eteenpäin, joten taluttajan on oltava tarkkaavainen.
Kun olisi tarkoitus ratsastaa, Rölli on hieman vaihteleva tapaus. Toisinaan se on patalaiska, mutta jos ratsastaja ottaa raipan mukaan keikkumaan liikkuu ruuna mukavasti eteenpäinkin. Kentällä ruuna keskittyy turhankin herkästi ympäristön ärsykkeisiin, joten se tarvitsee määrätietoisen ratsastajan jonka onnistuu takoa Röllin kalloon, että on tarkoitus tehdä töitä. Sinänsä ruuna on melko vaativa ratsu, että se vaatii ratsastajalta todella selkeitä apuja. Jos käsky on vähänkin epäselvä, saattaa Rölli joko lähteä kipittämään eteenpäin tai yksinkertaisesti jymähtää paikalleen. Ruunalla on muuten oikein mukavat askellajit, mutta laukka on melko lyhyttä. Estetykki Rölli ei ole, mutta se pompahtaa kyllä muutaman ristikon yli ihan kiltisti. Ratsastajan täytyy tehdä todella suora tie esteelle ja ajaa hevosta eteenpäin, muuten ruuna menee ohi. Yksikseen maastoillessa ruuna on pelokas ja jännittynyt, mutta ryhmässä kulkee kivasti.
Hoito-ohjeet
- Vihreä ulkoloimi päälle ulos jos yli -10 astetta pakkasta, kovalla sateella keltainen sadeloimi.
- Kesällä ötökkäloimi ulkona koko ajan päällä, herkkä saamaan kesäihottumaa.
- Talvisin sisällä päällä keltainen talliloimi jos lämpötila pakkasen puolella.
- Hypätessä jännesuojat eteen, muuten ei tarvitse suojia.
|
Ruokinta
- heinää 2 - 2 - 2 - 2
- kauraa 0,5 - 0,5 - 0,5 - 1
- mysliä 0,5 - 0 - 0 - 1
- iltaruokien sekaan 2 mittaa kivennäistä ja 1dl öljyä
|
|
Röllin kuulumiset
27.12.2009 - Onnistunut treenipätkä ja maastolaukkailua
Pakkanen paukahteli aamutuimaan taas -15 asteen paikkeilla, mutta lauhtui onneksi muutaman asteen, jotta pääsimme Rölli-röpsön kanssa vähän treenaamaan. Kiivetessäni varustetun ja kaikin puolin puunatun Röllin selkään huomasin, että tämä oli taas niitä päiviä, kun se ei aikonut liikkua minnekään. Ensimmäinen puolituntinen kului siis kokonaan ruunan herkistämiselle avuille, mutta ainakin huolellisen pohjustuksen ansiosta päivän teema, väistöt, sujui hyvin. En ottanut kentällä ollenkaan laukkaa, vaan päätin hieman uhkarohkeasti lähteä kiertämään vielä lenkin maastossa yksikseni Röllin kanssa. Päästessämme laukkasuoralle Rölli nosti laukan kuin ajatus ja olin tyytyväinen menoomme kunnes Rölli kuuli jotain pelottavaa, mitä minun korvakanavani eivät napanneet. Niinpä sitten kiisimme hetken neliä ennen kuin sain Röllin rauhoittumaan. Meno ei loppujen lopuksi ollut mitään huimaa, sillä Röllin laukka on tunnetusti, no, töpöttävää. Loppumatka sujui kuin ei mitään ja köpöttelimme tallillekaikessa rauhassa. On se Rölli vaan ihme otus.
Kaiken sivuilla esiintyvän materiaalin © Huopamaa, ellei toisin mainita!
Ulkoasun koodauksen © Scilla | Ulkoasussa olevan kuvan © HM